maanantai 16. helmikuuta 2015

Ice Skating Tour 30.1.2015

Perjantaina koulussa järjestettiin Ice Skating Tour. Siellä tehtiin erilaisia liukuja. Kuten prinsessa liuku, pingviini liuku, prinssi liuku, fiilistely liuku ja tarjoilija liuku. Liukujen jälkeen mentiin pikku jäälle pujottelemaan. Siellä oli myös jumppia. Ja myös oli kisa jossa sai karkkia. Luistelun jälkeen juotiin kuumaa kaakaota.
Veera 3.lk





Sariolassa 30.1.2015 tammikuuta oli luistelutapahtuma. Ja kaikki luokat pääsivät osallistumaan ja vieraita tuli Pohjan koululta ja Vilpeilän koululta. Kaikki saivat osallistua. Ensiksi mentiin pienelle jälle jossa oli pujottelutehtäviä. Sitten mentiin isolle jäälle jossa harjoiteltiin taitoluistelua. Lopussa kuului musiikkia ja me soitimme ilmakitaraa. Sitten saimme kaakaota.
Väinö 4. lk





Sariolan koulussa oli perjantaina luistelutapahtuma. Luistelutapahtumassa me leikimme eri leikkejä ja teimme temppuja. Me myös harjoittelimme tasapainoa ja nopeutta. Me pujottelimme sillä siellä oli eri rasteja. Lopuksi sai Dumle karkin ja kaakota. Sieltä sai myös alennuskupongin.
Neea N. 4A




Ice Skating Tour on luistelutapahtuma, jossa luistellaan ja kuunnellaan musiikkia. Sitten kun ollaan luisteltu tarpeeksi kaikki saavat ottaa Dumle kaakaon. Koko ala-aste saa osallistua Ice Skating Touriin.
Venla 4A



Mukavaa oli!


perjantai 13. helmikuuta 2015

Välitunnin mukavin paikka


Yksi koulumme tavoitteista tänä lukuvuonna on ollut kouluviihtyvyyden parantaminen. Osana tavoitetta päätimme teettää oppilaille pienen kyselyn siitä, mikä on paras / mukavin paikka viettää välituntia. Kysely toteutettiin tällä kertaa siten, että kuudesluokkalaiset piirsivät ison kartan koulun piha-alueesta ja tähän karttaan jokainen koulun oppilas sai käydä laittamassa nuppineulan merkiksi omasta suosikkipaikastaan.




Kartan hahmottelua

Kartta alkaa olemaan valmis
Eri ikäiset oppilaat käyttivät erivärisiä nuppineuloja merkitessään mielipaikkaansa. Oppilaat eskareista kakkosluokkalaisiin käyttivät punaisia nuppineuloja, 3.- 4. -luokkalaiset käyttivät sinisiä nuppineuloja, 5.- 6. luokka käyttivät vihreitä, mustat nuppineulat olivat 7.- 8. -luokkalaisille ja ysit käyttivät valkoisia neuloja, jotka näkyvät valitettavan huonosti allaolevalla videolla. Videolinkistä pääset kuitenkin katsomaan, kuinka nuppineulat löysivät paikkansa kartalta. Talvi ja lumi saattoivat vaikuttaa alakoulun oppilaiden nastojen paikkoihin...

Video on piilotettuna Youtubessa, joten löydät videon ainoastaan tämän linkin kautta.

http://youtu.be/crYMBHe8qAY


Ps. vielä tämän kevään aikana kartoitamme myös sitä kaikkein epämielyttävintä paikkaa ja yritämme myös selvittää, mitä voisimme yhdessä tehdä, jotta kaikilla olisi välitunneilla mukavaa.