keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Yläkoulun marjaretkipäivä 6.9.

Meillä oli 6.9 perinteinen marjaretkipäivä koulussa ja itse olin poimimassa marjoja missä muuallakaan kuin Kuhmalahdessa. Valvojina meillä toimivat Minna ja Tea . Aloitimme koko aamupäivän sillä että hypimme ja huusimme ysiluokkalaisten tavoin ennen verbikoetta, häätääksemme käärmeet pois. Marjoja löytyi hyvin, ainakin meidän kolmen vuoden vakipaikasta ja ehtihän siinä päivän aikana muutamaa eksynyttäkin huudella. Mukava päivä kaiken kaikkiaan ja toivottavasti tämä perinne vielä pitää.
-Emmi 9B




maanantai 1. syyskuuta 2014

Alakoulun liikuntapäivä 30.8.

Maria ja Kirsi -opettajien johdolla tehtiin reipas alkuverryttely.

Sään suosiessa myös yleisöä oli saapunut paikalle mukavasti.

Keihäänheitossa nähtiin todella tyylikkäitä suorituksia.

Isommat oppilaat pääsivät kokeilemaan myös kiekonheittoa.





Energiaa tarvittiin, joten evästauko oli paikallaan...

Ilmava hyppy!
Toisaalla tavoiteltiin pitkiä kaaria.
40 metrin juoksussa nähtiin tiukkoja kamppailuja.

Toisaalla palloa heitetiin ämpäreihin.
Tässä näyte kuulantyönnöstä.
Korkeushyppy on vaativa laji.


600 metrin juoksu suoritettiin luokittain. Tässä kolmasluokkalaiset.

Viimeisenä lajina perinteisesti tulitikkuviesti..


jonka voittivat lähes yhtä perinteisesti eskarit.