tiistai 1. huhtikuuta 2014

SALLA SIMUKKA - KIRJOITTAJASTA KIRJAILIJAKSI

Emme ennen koulumme pajapäivää tienneet Salla Simukasta juuri mitään, mutta tämän päivän jälkeen olemme viisaampia.

Salla Simukka
 


 Salla Simukka on tamperelainen kirjailija, käsikirjoittaja ja suomentaja. Hän oppi lukemaan jo hieman ennen koulua, mutta vasta koulussa kunnolla. Hänen suosikkiaineensa olivat äidinkieli ja kuvaamataito. Simukka luki pienenä paljon ja mielellään ja 9-vuotiaana hän tiesi haluavansa kirjailijaksi. Lapsena ja nuorena hän kirjoitti paljon pitkiä fantasiatarinoita ja meni 13-vuotiaana sanataidekouluun. Simukka opiskeli Tampereen ilmaisutaidon lukiossa, koska hän halusi paremmat mahdollisuudet luovaan kirjoittamiseen. Lukioikäisenä hän oli pohtivainen, sosiaalinen, omalla tavallaan rohkea ja hyvä koulussa. Hän harrasti kirjoittamista ja piirtämistä.

Ideoita kirjoihin Simukka saa musiikista, kuvista, uutisista, nettikeskusteluista, kirjoista ja omasta elämästään, eikä hän aina edes muista mistä yksittäiset ideat ovat tulleet. Hän ei käytä ideoinnissaan tapaamiaan henkilöitä, mutta hän saattaa käyttää joitakin piirteitä ja osia henkilöistä kirjoissaan. Ideat voivat muhia päässä vuosienkin ajan ennen kuin niistä syntyy lopullinen idea kirjaan. Kirjoittaessaan Simukka saattaa eläytyä tarinan henkilöihin ja tapahtumiin jopa niin paljon, että kaikki muu ympäriltä katoaa.

Nuortenkirjoja hän kirjoittaa sen takia, että hänen omat ideansa toteutuvat parhaiten niissä. Simukan Lumikki-trilogia on saanut maailmanlaajuista menestystä, sillä sen käännösoikeudet on myyty jo 40 eri maahan. Kerrankin Simukka pääsee sanomaan, että hänen kirjansa ovat täyttä hepreaa, sillä hänen kirjansa käännetään myös hepreaksi. Simukasta tuntuu hienolta, mutta samalla hämmentävältä ja pelottavalta, sillä hän ei osannut odottaa mitään näin suurta.

Simukka kirjoittaa kolmessa osassa: aamulla, iltapäivällä ja vähän iltaisin. Hän käyttää kirjoittamisessaan puolen tunnin sääntöä, jos kirjoittaminen ei suju. Säännön ideana on se, että hän istuu sen ajan oman tekstinsä ääressä, eikä selaile esimerkiksi Facebookin kissavideoita. Hän antaa itselleen mahdollisuuden valita kirjoittaako hän tekstiä vai katsooko vain tietokoneen valkoista näyttöä. Yleensä hän päättää kirjoittaa edes vähän, jotta aika kuluisi. Näin hän huijaa itseään kirjoittamaan pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Hänen työhuoneensa sijaitsee omassa asunnossa. Yhden kirjan kirjoittamiseen kuluu suunnilleen vuosi. Ensimmäinen versio valmistuu 2-3 kuukaudessa, jonka jälkeen hän kustannustoimittajan kommenttien pohjalta muokkaa sitä 1-2 kuukauden ajan. Tutuilta kirjailijoilta saamansa palautteen avulla hän tekee vielä loppusilauksen kirjaan. Alkuideasta kirjan ilmestymiseen voi kuitenkin mennä muutamakin vuosi.

Emmi, Salla ja Iida

 Milloin aloit kirjoittaa ensimmäistä kirjaasi?
Lukion toisella. Minulla ei ollut kirjaa valmiina, vaan kirjoitin sen kokonaan yhdessä kesässä. Kirja ilmestyi vuonna 2002 ja sen nimi on Kun enkelit katsovat muualle.

Mikä on haastavinta kirjan kirjoittamisessa?
Itse kirjoittaminen, vaikka se on samalla hauskinta koko hommassa.

Mistä kaikki innostus, ideat ja motivaatio lähtevät?
Ideoita tulee todella paljon ja minulla on jopa runsauden pula.

Oletko mielestäsi saavuttanut kaikki tavoitteesi?
Minulla ei ole koskaan ollut mitään suurempia tavoitteita.

Miten Lumikki-trilogian idea lähti?
Kirjojen nimistä. Ne tulivat mieleeni eräässä kirjakaupassa Saksassa.

Onko suomalaisten nuorten kirjakielen ja lukemisen taito mennyt mielestäsi huonompaan suuntaan?
En olisi huolissani suomalaisten nuorten kirjakielestä.

Pidätkö siitä, että käyt kouluilla puhumassa nuorille kirjoista?
Pidän todella paljon.

Mistä asiasta olet ylpeä ja tyytyväinen itseesi?
Siitä ainakin, että minulla on korkea työmoraali ja jos lupaan tehdä jonkun asian, niin teen sen myös loppuun.

Ketä henkilöä arvostat tai ihailet?
Tove Janssonia, koska hän oli monipuolinen kirjailija ja teki elämänsä aikana niin paljon.

Kuinka isossa roolissa kirjoitit televisiosarjaa Uusi päivä?
Kirjoitin kohtausluettelot auki, eli kirjoitin dialogiksi sen, mitä kohtauksessa tapahtuu.

Piditkö Uuden päivän kirjoittamisesta?
Pidin, sillä se oli niin erilaista kuin mitä teen normaalisti. Ja siellä oli myös työyhteisö, jonka ryhmähenki oli aivan loistava!

Onko kuuluisuus tuonut sinulle haasteita ja miltä se tuntuu?
On se kirjoittamiseen vaikuttanut. Silloin kun kirjoitin Lumikki-trilogian viimeistä osaa Musta kuin eebenpuu en voinut olla ajattelematta kuinka monessa maassa sitä tullaan todennäköisesti lukemaan, joten Musta kuin eebenpuu oli kaikista kirjoista vaikein kirjoittaa. Mutta saan kulkea kaduilla rauhassa.



Kirjoittajat: Iida Saarinen ja Emmi Peltola, Sariolan koulun 8.lk


Lähteet:
http://sallasimukka.wordpress.com/kirjailijaesitelma/
Salla Simukan haastattelu Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/radio/1781925
Salla Simukka Sariolan koulun auditoriossa ja henkilöhaastattelussa 19.3.2014