torstai 28. maaliskuuta 2013

Sariola niukasti ulos Helsingin finaalista!

Etukäteen kovatasoiseksi tiedetty aluefinaali Tampereella osoitti, että Sariolan poikien salibandyjoukkue pystyy haastamaan tosissaan isompienkin paikkakuntien porukoita. Viiden joukkueen turnauksessa käteen jäi kuitenkin harmittavasti kakkossija, millä ei valitettavasti auennut paikkaa valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

Ensimmäisessä pelissä kapteenimme ja tehomiehemme Tino Lindsted sytytti joukkueen viemällä aloitusvoiton ja laukomalla pallon maaliin pelikellon näyttäessä aikaa 4 sekuntia! Punkalaidun kaatui 4-7. Pelissä nähtiin kenties koko turnauksen hienoin maali Sariolan poikien syötellessä palloa koko kentän voimin maalin nurkalle avoimeen paikkaan.

Toiseen peliin saimme vastaamme etukäteisarvailuissa kovimman porukan eli Sammon koulun. Edellisen kierroksen peleistä viisastuneena pojat lähtivät rohkeasti haastamaan isokokoisia urheiluluokkalaisia. Pitkään tasaisena pysynyt peli kääntyi lopulta Sariolan kahteen helpohkosti tulleeseen jäähyyn, ja Sampo meni lopulta 3-8 voittoon.
Voitto karkaa...
 
Kolmannessa pelissä Turku ei suostunut helpolla antautumaan, vaikka Sariolan karkasi jo 4-7 johtoasemaan Mosse Kasurisen turnauksen toisen hattutempun avittamana. Erän lopussa ilman veskaria pelanneet turkulaiset pääsivät maalin päähän, mutta hienon turnauksen maalissamme pelannut Oliver Lumijärvi kesti kuitenkin lopun myllytyksen ja Turku kaatui niukasti 7-6.

Viimeisessä pelissä ei enää panosta ollut, ja vastaan tuli hieman kyseenalaisiakin otteita kentällä ja kentän ulkopuolella esittänyt Nokian joukkue. Alun arastelumme jälkeen Nokia meni helpohkosti 0-4 johtoon. Sariola päätti kuitenkin lähteä taistelemaan kunniastaan, ja alkoi pelata omaa pallollista taitopeliään. Niko Lehtisen tarjoillessa nappisyöttöjään nousimme 5-5 tasapeliin, kun aikaa oli jäljellä enää reilu minuutti.
Paine Nokian maalille ja nousu tasoihin.

Kaiken kaikkiaan Sariolan poikien esitykset sarjassa ansaitsevat kiitettävän arvosanan. Joukkueen runko pysyy ensi vuoteen melkein samana, joten porukalle jäi varmasti sopivasti tavoitetta seuraavaa kierrosta varten. Sen verran nälkäisiltä pojat vaikuttivat pelien jälkeisellä mäkkäri-reissullamme, että ensi vuonna ollaan mukana entistä vahvempina.. :)