keskiviikko 19. joulukuuta 2012


Itsenäisyyspäiväjuhla:


 Vietimme koulullamme itsenäisyyspäiväjuhlaa 5.12.2012.

Tänä vuonna itsenäinen Suomenne täyttää 95 vuotta. se on juhlimisen arvoinen ikä. Tänä vuonna muistelimme itsenäisyyspäivä juhlassa vanhoja Suomalaisia kertomuksia kalevalan kautta.

Juhla alkoi kello 10.00 Suomenlipun sisään tuonnilla. Lippua kantoi Kasper, joka on oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja. Sen jälkeen seitsemän c luokalta puheen piti Ville sekä Eeva. Puheen jälkeen tuli näytelmä joka kertoi Väinämöisen ja maailman synnystä, jonka esitti luokka 2A. Sitten luokka 2A ja 2B esitti Ahti-piirileikin. Sen jälkeen 1. ja 5. luokka esitti laulun pieni tytön tylleröinen. sitten oli muutaman yhteislaulun vuoro. Sen jälkeen oli vuorossa yhdeksäsluokkalaisten näytelmä joka kertoi kalevalasta sekä Pohjolasta. Viimeiseksi Lippu kannettiin pois salista Finlandia hymnin soidessa.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäiväjuhla 5.12.2012


Koulumme kesken pidimme itsenäisyyspäiväjuhlan. Ensimmäiseksi yhdeksäsluokkalaiset kertoivat Kalevalasta. Tarinoiden jälkeen tuli neljä esitystä, jotka olivat kaikki mahtavia. Juhlan aikana laulettiin myös monta laulua.
Liikuntasali oli koko ajan täynnä hiljaisuutta ja intoa katsoa toisten esityksiä. Esitysten jälkeen kuului raikuvat aplodit. Juhlan aiheena oli luonto ja siksi suurin osa esityksistä olikin luontoaiheisia esityksiä.
Viimeisenä kuitenkin käytiin läpi yhdeksäsluokkalaisten esittämänä Kalevala, vaikka siitä ei tullut esitetyksi muuta kuin pieni pätkä Kalevalaa. Lopuksi jaettiin Sammon palasia pusseissa ja pusseissa oli lappuja joissa luki suomalaiseen kulttuuriin liittyviä asioita. Toivottavasti kaikille oppilaille ja opettajille jäi hyvä muisto itsenäisyyspäivänjuhlasta.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Koko koulu adventtikirkossa


Olimme koulumme kanssa kirkossa 30.11.2012. Kirkossa oli 270 oppilasta meidän koulustamme, sekä Vilpeilän ja Lahdenkulmankoulusta. Kirkossa oli kuorolauluja, yhteislauluja, puheita sekä urkujen kuuntelua.
Tässä on muutaman oppilaan haastatteluja:
Tytöt, 5.lk:
Tyttöjen mielestä kirkossa oli kivaa ja hän esiintyi myös kirkossa. Tytöt meni kirkkoon ekaluokkalaisten kummioppilaiden kanssa.
Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, eskari:
Kaksi tyttöä ja – poikaa vastasivat kaikki, että pitivät kirkkoreissusta, sekä menivät 9-luokan kanssa kirkkoon.

Nelli, Martta ja Aada

torstai 29. marraskuuta 2012

Päivä yrityskylässä 6.11.2012


 
Olimme yhdessä kuudesluokkalaisten kanssa Yrityskylässä 6.11.2012. Siellä oli todella hauskaa ja päivä oli hyvin opettavainen tulevaisuutta ajatellen.  Koulussa saimme tehtäväkirjat, joissa oli erilaisia tehtäviä ym. Käytimme monta äidinkielen tuntia Yrityskyläpäivään valmistautumiseen. Tehtäväkirjan tehtäviä tehdessämme harjoittelimme talouteen, yrittäjyyteen, veroihin, palkkaan, voittoon ja mainontaan liittyviä asioita. Ennen Yrityskyläpäivää teimme työhakemukset ja saimme tietää tulevat ammattimme. Yrityksiä oli mm. Tampereen sähkö, Posti, Pankki, Innovaatiokeskus, Mediatalo, Y-puu, Kaupungintalo, Hartela, Martela, ISS, Terveystalo, S-Market ja Atria. Yrityskylässä oli paljon erilaisia työtehtäviä, kuten esim. laskujen maksu Pankissa, palkanmaksu, tilausten vastaanotto. Päivän aikana maksettiin kahdesti palkka, jonka saimme kuluttaa työvuorojen välisillä vapaa-ajoilla. Tuntui, kuin olisimme oikeasti aikuisia.

MEILLÄ OLI TODELLA HAUSKAA YRITYSKYLÄSSÄ, KIITOS SIITÄ!
 
Kirjoittanut: Ella, Laura ja Susanne

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

I love Unicef


Kävelimme koulumme kanssa Unicef- kävelyn 23.10.2012. Koulumme keräsi yhteensä noin 1 000 euroa. Koulullamme on joka vuosi Unicef-kävely ja joka vuonna siihen liittyy uusia ja pieniä esikoululaisia ja ykkösluokkalaisia. Joka vuonna kaikilla on myös uutta voimaa kerätä rahaa Afrikkaan ja muihin kehitysmaihin. Koulumme rahat menevät muun muassa kouluihin, koulutarvikkeisiin, kaivoihin ja opettajien kouluttamiseen ja palkkaamiseen. Kaikilla oli ainakin tietääksemme hauskaa. Koulumme saa tarran noin kilometrin matkasta. Jokaisen oppilaan sponsori täyttää sarakkeen ja päättää kuinka paljon hän antaa lahjoitukseen rahaa kilometriltä. Esim. jos Milja nimisen oppilaan sponsori lahjoittaa 2 euroa kilometriltä ja Milja kävelee neljä kilometriä, niin hänen sponsori laitaa kuoreen 8 euroa (2x4=8). Oikeasti Unicef-kävelyn piti olla 16.10.2012, mutta sitä jouduttiin siirtämään viikolla, koska sää oli niin sateinen. Yläkoululaiset saavat levätä kuuden vuoden jälkeen.

Tässä on meidän koulun Marja opettaja jakamassa jokaisen kilometrin jälkeisiä tarroja.

 

 
 Kirjoittanut: Aada, Martta ja Nelli

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sariolan opettajissa Suomenmestareita!

Jokavuotisiin opettajien salibandyn sm-kisoihin saatiin tänä vuonna hyvä sahalahtelaisedustus. Sariolan koulun kolme opettajaa (V-P, Mikko ja Pekka), sekä Vilpeilästä Vesa lähtivät kisoihin vahvistamaan Kangasalan joukkuetta. Saarisen Vesa oli viime vuosien vaatimattomaan menestykseen turhautuneena lanseerannut tavoitteen viidestä peräkkäisestä mestaruudesta. Tavoitteen ensimmäistä viidesosaa päästiin tavoittelemaan kautta aikain parhaalla miehistöllä. Miehiä oli jopa kolmen kentällisen yli, mutta pelaajien tasosta ei määrän kustannuksella oltu kuitenkaan jouduttu tinkimään.

Kovin harmaa oli se marraskuinen lauantaiaamu, kun yhteiskyydeillä matkattiin Vierumäelle. Perille päästiin pimeydestä huolimatta ja perillä puitteet olivatkin kerrassaan mainiot. Alusta tuntui hyvältä ja lämmittelyaikaa jäi ruhtinaallisesti. Kaikki oli valmista ensimmäiseen otteluun, jossa vastustaja oli Kontiolahti Pohjois-Karjalasta. Ensimmäinen ottelu antoi osviittaa koko turnausta silmällä pitäen. Loistava maalivahtimme, Mankan Mikko piti nollan maalinsuulla ja Kangasala paukutti neljä maalia vastustajan verkkoon. Käytännössä vastustajalla ei ollut yhtään maalipaikkaa. Varsin vakuuttavalta tuntui Kangasalan viisikkopuolustus ja maalivahti  viimeisenä lukkona.

Tästä oli hyvä jatkaa seuraaviin peleihin. Pori oli ennakolta kovin alkulohkon vastustajista. Tiukka peli siitä tulikin. Puolustus ja maalivahti olivat edelleen rautaa ja kaksi tehtyä maalia riittivät 2-1 voittoon. Ottelu oli opettajien väliseksi peliksi varsin tunteikas ja kuumakin. Tuomarit olivat kuitenkin miehiä paikallaan ja pahimmilta ylilyönneiltä ja loukkaantumilta vältyttiin. Kaksi voittoa antoivat uskoa jatkopaikkaan, mikä ei kuitenkaan ollut kirkossa kuulutettu. Heti Pori-pelin jälkeen pelasimme Iisalmea vastaan. Peli oli pitkään tasainen, mutta hyvällä itseluottamuksella pelaavat kangasalalaiset tiesivät olevan vain ajan kysymys, milloin ottelu ratkeaa. Ratkesihan se lopulta 4-1 voittoon. Tasaisesta ja laajasta joukkueesta nousi tällä kertaa esille Jukka-Pekka Palmroth kolmella maalillaan.

Puolivälierässä kohtasimme Rovaniemen. Tämä oli ns. kuoleman ottelu. Rovaniemi on aiemmin todettu kovaksi vastustajaksi. Hyvin alkanut turnaus voisi hävityllä puolivälierällä muuttua todelliseksi pettymykseksi. Joukkue kuitenkin luotti maalivahtiin, Saarisen Vesan johtajuuteen ja laajaan materiaaliin. Niin siitäkin pelistä sitten voitto klaarattiin V-P:n iskiessä Mikon ja Vesan loistavista syötöistä voittomaalin ja Pekan vielä säestäessä yhdellä maalilla. Illan ja yön tämä yhtenäinen joukkue käytti valmistautuen seuraavan päivän välierään ja mitaliotteluihin - kukin tavallaan.

Välierässä kohtasimme Seinäjoen. Tämä ottelu oli ehkä parasta Kangasalaa, mitä turnauksessa nähtiin. Kangasala hallitsi peliä odottaen seinäjokisten turhautumista. Seinäjoki ei varsinaisesti turhautunut, mutta Kangasala iski ottelussa neljä maalia ja voitti pelin 4-2. Ottelu oli hienoa, tasokasta peliä, mitä kiiteltiin molempien joukkueiden toimesta.

Finaalivastustajaksi selvisi Pori. Tämä aiheutti hieman sydämen tykytyksiä ainakin osalle kangasalalaisista. Olihan alkusarjan Pori-pelissä muotoutunut muutamia tiukkoja taistelupareja. Toisaalta Pori oli jo kerran lyöty ja tämän joukkueen itseluottamus oli huipussaan. Pori oli kuitenkin täydentänyt joukkuettaan muutamalla tuoreella miehellä ja porilaiset ottivatkin pelin haltuunsa ensi minuuteilla. Peli oli alusta loppuun asti äärimmäisen tiukka. Ottelu venyi aina rankkareille asti. Sariola oli hyvin edustettuna finaalin ratkaisussakin. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 ja Pekka teki toisen maaleista. Ratkaisevan rankkarin nosti Mikko hallitusti rystypuolelta aivan maalin kattoon. Maalivahtimme ei päästänyt ensimmäistäkään rankkaria selkänsä taakse ja juhlat saivat alkaa! Keskiviikon sählyvuoro Sariolan salissa on luonut vankan pohjan ponnistaa koko Suomen parhaimmaksi opetiimiksi.